sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Lehtiseppele kartongista


Inspiraation tähän työhön sain eräästä kirjasta, jonka nimeä en valitettavasti muista..Kuitenkin, ihastuin malliin ja päätin kokeilla sitä itse "jämäkartongeista".
Tämä oli hauska työ, kun sen edettässä sai jo hyvän mielikuvan siitä, miltä se tulee valmiina näyttämään. Ja hienoltahan se näyttää tuossa minun seinälläni television yllä!

Tässä vähän ohjeita, jos innostuit:

1) Leikkaa tukevasta pahvista suuri ympyrä ja pienempi ympyrä keskelle, jonka leikkaat irti. Tuloksena pitäisi nyt olla donitsia muistuttava kuvio.

2)Päätä mitä värejä haluat käyttää ja kuinka suuria lehtiä leikkaat. Voit joko tehdä säännöllisen tai epäsäännöllisen seppeleen. (Itselläni ensimmäinen vaihtoehto).

3) Leikkaa lehdet joko sitä myötä kun tarvitset niitä tai sitten kaikki valmiiksi heti, kummin haluat.

4) Taita lehtien keskelle taitos ja suorista niitä vähän. Tuloksena loiva taitos. Suorista kuitenkin lehtien tyvi, jotta ne on helpompi liimata pahviin.

5) Aloita itse liimaus: liimaa ensin uloin lehti ja jatka kohti sisustaa niin, että sisempi lehti on aina hieman ulomman päällä. Liimaa seuraava rivi aina hieman edellisen rivin alle (lehtien tyvet menevät edellisten kärkien alle, katso kuvaa). Omassa työssäni on neljä lehteä/rivi.

6) Liimaa kaikki lehtirivit kiinni.

7) VALMIS!

1 kommentti: